keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Sängynpääty


Kuten otsikko kertookin, vanhasta peiliovesta tuli sängynpääty. Olin aiemmin taloon muutettuamme myynyt meidän sängynpäädyn koska ajattelin ettei se passaa makkariin vinokaton alle. Mutta ei hassumpi ollenkaan kun sitä ei asennettu kauhean korkealle.
Aloitin homman poistamalla kaiken ylimääräisen kuten saranat, ovenkahvat sekä avaimenreiän peitelevyn. Ovi oli sen verran korkeampi kuin meidän sängyn leveys ja en halunnut päädyn tulevan paljon yli sängyn reunan joten tässä vaiheessa tarvitsin isännän apua. Hän sahasi molemmista reunoista n.viiden sentin levyiset kaistaleet pois. Hioin pintaa sen verran rikki jotta tartuntapohjamaali tarttuu. Sen jälkeen pari kerrosta pintamaalia.
Avaimenreiän peitelevystä poistin myös keltaisen maalin ja jätin alkuperäisen metallin väriseksi.

Mietin useita kiinnitystapoja ja ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jäi se että jätettiin pääty irtonaiseksi sängyn ja seinän väliin. Oven reunan leikatuista "ylijäämä" kaistaleista valmistuikin sitten jalat, jotka kiinnitettiin kulmaraudoilla kiinni. Missään nimessä en halunnut ruveta porailemaan seinään reikiä päädyn vuoksi. Toimii siis vallan hyvin näinkin!


Aikani etsittyäni löysin myös oveen sopivan avaimen joka on juuri tästä ovesta. 




Koristuksia voi sitten vaihdella mielen mukaan :)

Mitä mieltä lukijat ovat tästä?

-Sari-

lauantai 26. lokakuuta 2013

Pieniä kotihommia!

Viikko sitten oli lunta, nyt lumi on poissa ja pieniä luminökkösiä vain siellä täällä. Pimeys on palannut. Olisin toivonut niin kovin lumen pysyvän..
Koululaisilla ja opiskelijoilla tämä viikko on ollut syyslomaa. Itse olen ollut joka päivä töissä mutta muksut ovat saaneet viettää tätinsä ja hänen lapsiensa kanssa  luksusaikaa leikkien ja angry birds puistossa Vuokatissa käyden. Yökyläilyä on ollut vuoroin vieraissa ja lapset ovat kiintyneet niin että jo tänään on pitänyt ruveta puhumaan huomisesta ja siitä kuinka taas normaali arki käynnistyy maanantai-aamuna.
Sisustusrintamalla ei ole tapahtunut kauheasti uutta. Pieniä paristokäyttöisiä valoköynnöksiä olen viritellyt jotka sytytän illalla ja saavat palaa yön. Toimivat samalla hämärinä yövaloina.


Tuunausrintamalla sen sijaan olen laittanut tuulemaan. Kovaa vauhtia on uusi juttu  valmistumassa ja ensi viikolla esittelen sen.





Taisin pari postausta aiemmin paljastaakin jo mitä tästä tulee..

Mukavaa Viikonloppua!

-Sari-

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Pientä pakkasta ja aurinkoa


Aurinko paistaa pilvien takaa. Puut heiluvat uhmakkaasti pienessä pakkassäässä. Vastapäätä rakenteilla olevan talon yhden sivun suojapressu  heiluu kovin.
Istun rauhassa tietokoneen ääressä, aamukahvi tuoksuu kupissa vieressäni. Riisipuuro porisee haudekattilassa. Ei tee mieli lähteä ulos, olla vain sisällä ja nauttia kodin lämmöstä!
 Tällainen on Kuhmon torikadun sunnuntai aamu.


 Pari uutta mietelausetta on ilmaantunut kotiin lisää.
Tämän tein ulkorakennuksen vanhan oven päältä otetusta pikkuikkunasta ja koristaa nyt meidän olkkarin tauluhyllyä..




Nautitaan sunnuntaista ja kääriydytään vaikka viltin alle ja otetaan kuppi kuumaa teetä!

-Sari-

lauantai 12. lokakuuta 2013

Nyt saa talvi tulla!


Onko todellakin aika mennyt niin etten ole liki viikkoon päivitellyt blogia? Voi...
Nopeasti kulunut viikko takana ja yksi vapaapäivä. Sen ainoan kulutin  tehokkaasti Kajaanissa personal trainerin kanssa kuntosalilla. Pari tuntinen hurahti nopeasti, jolloin sain perusteellisen opastuksen laitteista jonka mukaan teen nyt salitreenit. Luulin todellakin liki osaavani kaikki laitteet mutta olin täysin väärässsä. Niin pienestä on kiinni että liike menee oikealle lihakselle. Nyt odotan vain päivää/iltaa jolloin pääsen treenin kimppuun ja ajatuksen kanssa treenaamaan.

Tämä päivä käytetty vielä ulkohommissa ja pihaa laitettu pakettiin talvea varten. Lehtiä kerätty ja kärrätty kompoistointilaitokselle. Omenapuut saivat verkot ympärilleen mahdollisia jäniksiä vastaan. Ei ole kiva että kalliit, juuri istutet omppupuut tuhoutuvat heti ensimmäisen talven jälkeen.
Illan kruunaa ulkosaunan löylyt! Tähän en kyllästy, mieluummin käyn ulkona kuin sisällä. Kiitokset saunavieraille!
Kenties kohta jää saunominen siellä vähemmälle mutta toivotaan leutoa joulusäätä jolloin pääsisimme sinne joulusaunaan..





Tämä ylläoleva lipasto on haettu tänään, tehty löytönä tällä viikolla nettikirpparilta. Niin sopiva syvyytensä ja leveytensä puolesta kesähuoneeseen. Jes! Muodonmuutoksenhan toki tämäkin lipasto kokee.

Viikonlopun jatkoja!

-Sari-

maanantai 7. lokakuuta 2013

Suklaata ulkoisesti

Suklaa on monen herkkua sisäisesti nautittuna mutta entäs ulkoisesti?
Oriflamelle on tullut uutuudet vartalolle. Nyt ei tartte potea syyllisyyttä suklaan nauttimisesta tai laskea kaloreita kun sitä saa ulkoisesti iholle.

Suklaa suihkugeeli 6.90
Suklaa kylpyvaahto 8.90
Suklaa käsivoide 6.90

Jos kuvastosta tekee 25€:n tilauksen, voi setin tilata hintaan 9.90


  Vanha peiliovi odottaa seuraavaksi käsittelyä. Tarkoituksena poistaa vanhat maalit, hioa ja maalata ja saada aikaan siitä meidän makkariin sängynpääty. Siitäpä sitten enemmän joskus kun se on valmistunut..

Kaupallamme alkaa syksyn löytöpäivät huomenna, käykäähän tsekkaamassa.

Nyt lähden suihkuun ja "tuotetestaukseen", kuinkahan suklainen olo sitä kohta onkaan? :D

-Sari-