keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Herkkuja



Tänä vuonna olen myöhässä erään asian suhteen, nimittäin äsken otin ensimmäiset tämän vuoden joulutortut uunista ulos. Muina vuosina olen aloittanut jopa hieman aiemminkin,  olen niin perso perinteiselle joulutortulle :) Tyttäreni on kyllä jo suurena apuna leipomisessa, hän nimittäin käänsi kaikkien torttujen päät keskellä ja voitelikin tortut. Minulle jäi sit hillon lisääminen näihin.Tästä se alkaa se Joulun odotus :) Tunnustaudun kyllä jouluihmiseksi!
Muussa suhteessa saa joulun laittaminen odottaa, pihavalojen sekä muiden joulujuttujen aika on ensimmäisen adventin aikoihin.

 
Mahtavaa, olemme saaneet lunta maahan noin 10 cm ja lapset ovat kerinneet tekemään jo lumienkeleitäkin :) Tosin meidän ilo taitaa loppua lyhyeen, vesisadetta taitaa olla luvassa huomenna ja ylihuomenna. Voi ei! :( Olisin toivonut että lumi olisi ollut heti pysyvää!
 
Illanjatkoja kaikille!
 
-Sari-
 
 

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Koristetyynyt



*Reipasta Sunnuntaita kaikille!*
 
Tällaisia leppoisia aamuna toivoisi olevan lisää, ei kiirettä minnekään, saa juoda aamukahvit ja lukea päivän lehden rauhassa hiljaisuudesta nauttien <3 I like it!
Pirtsakassa ulkoilmassa käyty reippaalla lenkillä ja nautittu sunnuntain perinteinen riisipuuro.
 
Seuraavaksi laitan teille kuvapostausta kotoa, ja "teemana" tänään on koristetyynyt. Niitä täytyy vain ostaa lisää ja lisää ja lisää................
Vielä en ole muuttanut tyynyjämme talvisimmiksi tai muutenkaan tummemmiksi ja luulen että en tule niitä isommin muuttamaankaan, vannomatta tietenkin paras! :)
 
 
 
Nettishoppailua taas harrastettu :)
 
Pitkulanmallisissa tyynyissä on untuvatäyte
 
Lastenhuoneen tyynyt by H&M



Takana olevat Mansetista

Edullinen tyyny, 8.90, ostettu makasiinistä.
 
 
 

Etualan tyynyt H&M, takana normaalit muumi tyynyliinat.
 
Ostan aina tyynyt joissa vetoketju takana ja näin ollen helppo nakata pesuun. Kerran ostin nätit tyynyt ja vasta kotona huomasin ettei vetoketjua ole. Ratkaisepa sivua kun on pesun aika ja ompele takaisin kiinni, no thanks!
 
-Sari-


lauantai 27. lokakuuta 2012

Ensi lumi


Meillä on satanut lunta! Pakkasmittarikin näytti tänä aamuna liki -10 astetta joka tuntui hyytävän kylmältä. Näinhän se on aina ensipakkasten aikaan ja mietitään miten pärjätään kun pakkasta voi olla kolmin/nelinkertainen määrä..

Talossa riittää vilinää ja vilskettä viikonloppuna. Serkkulapset yökylässä ja vanhemmat saavat  turista toistensa kanssa ja nauttia! Olemme onnellisessa asemassa kun meillä on niin läheiset välit keskenämme ja olemme kuin yhtä suurta perhettä.
Itse jäin kotimieheksi ja ruuanlaittoon kun muut menivät Helinäkeiju -leffaa katsomaan. Kohta tulevat ja siten pääsemme kaikki iltapalan syöntiin, pöytä on jo katettu.
Iltapalaksi tein lihapiirakkaa.

 
Rahkavoitaikinan ja täytteeksi tietenkin jauhelihan,sipulin, riisin sekä mausteet.
Tämäkin iltapala on kyllä aika helppo tehdä eikä vie aikaakaan kovin paljon. Taikinan tehtyä jätin sen jääkaappiin kovettumaan ja lähdin muutaman kilometrin juoksulenkille :) Lihapiirakkaa paistetaan 225c n.20 min.
 
 
 
Mukavaa viikonloppua!
 
-Sari-
 
 
 
 

 

torstai 25. lokakuuta 2012

Pimeys loppukoon! :)




Kotikatumme on saanut uuden ilmeen. Toiselta puolelta on jalkakäytävä poistettu kokonaan ja muutenkin katumme muuttui nykyaikaisemmaksi. Asfaltin laittoivat ajotiellemme jo pari viikkoa sitten ja tällä viikolla jalkakäytävälle sekä keskiviikkona myös meidän pihaan.
Todennäköisesti nyt loppui sitten hiekankin kantautuminenkin sisälle, i hope so! Alkuperäisen suunnitelman mukaan pihaamme olisi tullut kivimursketta mutta isäntä päätti toisin.. :)
Vielä kun saataisiin kadulle uudet kivat katuvalot palamaan, olisi kenties hieman helpompaa liikkua ja valoisampaakin.  Nyt on koko katu ollut aivan säkkipimeänä näihin päiviin saakka. Ovat kylläkin tämän päivän aikana saaneet kaikki tolpat ja itse lamput laitettua, ilmeisesti vain kytkeminen puuttuu enää. Kohta valostuu!

Ihanaa, viikonloppu lähestymässä ja on aikaa enemmän puuhastella kotona kaikkea pientä kivaa, luvassa ainakin leffassa käyntiä sekä hyvää ruokaa ja seuraa :)


 
Hyvää Yötä!
 
-Sari-

tiistai 23. lokakuuta 2012

Lankkupöytä


Hei taas!

Kolmen muksun kera lähdin tänään naapuripitäjiä tutkimaan, lapsosille tärkein oli kuitenkin lupaamani juttu: Holiday Club Katinkulta. Kävimme kylpylässä lillumassa sekä sen päätteeksi otimme pitsat ja cokikset. Hieno vapaapäivä!

Vauhtia kuitenkin otettiin vielä kauempaa, nimittäin ajelimme ensimmäiseksi Kajaaniin, ja teimme muksuille kenkäostoksia talvea varten. Sekä lapsien odottama uusin Robin levy oli saapunut kauppoihin joten varmaan arvaattekin mikä soi sitten koko kotiinpaluu reissun autossa :)

Muutama viikko sitten kuulin erään mieshenkilön tekevän sellaisia lankkupöytiä joita olen jo kauemmin katsellut ja isännällekin vihjaillut josko hän tekisi. Lupasi kylläkin joskus tehdä mutta taas olin malttamaton enkä jaksanut odottaa.. :) Siis tässäpä tämä pöytä oli kotiintuotuna. Yksi pieni vika tässä on, tai oikeastaan mittaajassa, että pöytä on meidän olohuoneeseen hitusen liian pieni. Katsotaan tottuuko silmä vai meneekö myyntiin. Mutta onpahan prototyyppinä jos se isäntä vaikka nyt uuden tekee.

 
 
 


 
Lankkujen päät ovat tietty vielä uutuuttaan vaaleampia mutta tasoittuu ajan myöten.
Mitäs tuumaatte? Hinnankirossa tämä pöytä ei todellakaan ollut.
 
Mukavaa huomista keskiviikkoa!
 
-Sari-

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Rentoilua


Pikkujoulut takana päin..

Kuinka voikaan pieni ihminen olla niin onnellinen vietettyään hauskan illan työkavereiden kanssa. Työpäivän päätteeksi lähdimme ajelemaan naapuripitäjään.
Teimme muutaman kilometrin kävelylenkin yhdessä. Kiipesimme vaaran päälle ja sieltä katselimme mahtavia maisemia. Perillä kohteessa nautimme kahvia sekä pientä hiukopalaa. Harmi että siinä vaiheessa ei vielä ollut kamera käytössä. Sieltä tultuamme oli meille jo sauna lämmitettynä ja niinpä menimme koko kööri saunaan. Ja tämä on pakko mainita; pääsimme paljuun lillumaan, huippua! Osa porukasta meni vielä järveen uimaan ja jonkun ehdotettua sitä minulle, aattelin etten voi huonommaksi jäädä, ja niinpä minä vilukissa myös uskaltauduin sinne, hhhhrrrrrrrrrrrrrrrrr!  Aikas mahtava fiilis kun liki 40 asteisesta lämpimästä vedestä menee kylmään järviveteen ja tulee sieltä pois..


Paljusta tuli osalle meistä väkisinkin mieleen bb-talo, naisporukka vaan koolla  ja kauhea naurunrämäkkä kuului varmasti kauas :)
 Illan aikana saimme nauttia myös taivaallisen ihanasta ruuasta, karaoken laulamisesta ja seurustelusta toistemme kanssa. Kiitänkin työnantajia jotka mahdollistivat meille tämän huippukivan illan.
Taas on muistelemista pitkäksi aikaa! :)

-Sari-

P.s., Olen kuin puulla päähän lyöty, blogiani on kurkattu nyt liki 20 000 kertaa, järjettömän ihanaa!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Jotain kivaa viikonloppuun..


Viikonloppu tulossa ja pääsee tämän vuoden ensimmäisiin pikkujouluihin, jihuu!!
Ilta meni leipoessa ja pitsaa väsätessä. Lapsille tein heidän herkkuaan, mokkapalaa, ihan poikani huomisen nimipäivän kunniaksi. Saavat oikein kunnolla herkutella ja mässäillä sillä välin kun äiti rentoutuu pikkujouluissa :)

 
 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, toivottelen kaikille oikein mukavaa, syksyistä viikonloppua!
 
-Sari-

torstai 18. lokakuuta 2012

Kotoilua


Syksyinen, sateinen, märkä keli mutta ei anneta sen masentaa. Lasten kanssa tänään vain fiilistelty, pyöräilty, käyty uimahallissa ja oltu vain. Postailen teille tänään muutaman kuvan meiltä kotoa. Siivouspäivä meni jo ja näin ollen meillä on taas niin "kotoista", lelut yms.ovat pitkin ja poikin :) Se on sitä lapsiperheen arkea. Tykkään sienistä todella paljon mutta itse en ole kovinkaan hyvä tunnistamaan sieniä. Eilen sain sitten asiakkaaltani suppilovahveroita ja hänen ohjeellaan tein itselleni oikein makoisaa ruokaa, kiitos vielä kerran sienien toimittajalle! :)


Leivinuunin lämpöä ei voita mikään, hallireissun päätteksi teki mieleni nousta "uuninpankolle" ja ruveta sinne päiväunille mutta tyydyinkin kuitenkin vain ihastelemaan tulta ja juomaan iltapäiväkahvit.

 
 
 
 
Meidän aula on meidän olohuoneemme jonne koko porukka survoudumme usein televisiota katsomaan. Pöydästä tykkään älyttömästi, on ystäväni miehen tekemä, kätevä isäntä hänellä!
 
 
 
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
 Moni taitaakin olla jo lomafiiliksissä, onhan meilläpäin ensi viikolla syysloma. Itse olen kuitenkin töissä ja odottelen ensi kesän kesälomaa :D
 
-Sari-
 
 
 

tiistai 16. lokakuuta 2012

Puhdas koti



Mikä ihana tunne tulla puhtaaseen kotiin töitten jälkeen, aivan parasta! Tunnustankin että kuulun siivousrinkiin, ja meillä käy siivooja. Ennen lapsia oli vankka mielipiteeni että ulkopuolisia en kotiini ota mutta lasten myötä olen tullut toisiin ajatuksiin. Meidän ringissä on useita perheitä ja näin ollen me työllistämme jonkun työttömän  työnhakijan. Työvoimatoimistolta tulee jotain tukia joten itselle maksettava summa jää aika pieneksi.
Siivouspäiväksi tämä päivä on ollut vain harmillisen sateinen.
Puhdas koti, parempi mieli! Ilta jatkuu vielä kuntosalin merkeissä.
Pari kuvaa tunnelmavalaistuksesta :)

 
 
 
Ylläoleva valaistus on tyttäreni huoneesta. Nukkumaan mennessä hän tykkää laittaa tämän valon palamaan, on juuri sopivan hämärä valaistus, ei kirkas ja ei niin pimeä että rupeaisi pelottamaan.
 
Mukavaa tiistaita!
 
-Sari

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pöytälampun nopea tuunaus


Hei taas pitkästä aikaa, muutaman päivän tauon jälkeen. Viimeisin päivitykseni on keskiviikkona, ja sen jälkeen ei täällä ole tapahtunut mitään. Olemme olleet mieheni kanssa lomalla, viikonloppu reissussa ihan kaksistaan. Shoppailimme, kävimme syömässä itsemme ähkyyn, nautimme kylpylän tunnelmasta ja yövyimme samaisessa kylpylässä. Voi sanoa että nyt tällä kyllä jaksaa taas pitkälle, taitaapa edellisestä kaksin käydystä reissusta olla vierähtänyt muutama vuosi..

Pieniä ostoksiakin tehtiin, lähinnä pihavalaistukseen liittyviä, vaatteita ja lapsille jotain.. Tykkään kierrellä kodinsisustusliikkeissä ja hemtex on yksi sellainen josta usein tarttuu jotain pientä mukaan, niin tälläkin kertaa.
Olen ostanut ystäväni kirpputoritavaroista pöytälampun ja varjostin on kiva mutta jotain uutta kaipasin siihen.
 
 
Eli lamppuun on vaihdettu "varjostinkehikko" ja kankaan värinkin sai valita mieluisistaan. Päädyin tähän tektillä olevaan valkopohjaiseen. Myös ruudullisia olisi ollut. Hinta ei päätä huimannut, kehikko maksoi 3.90 ja kangas 4.90. Helppo ja nopea tuunaus :)
 
Tässä tulos:
 
 
Mukavaa Alkavaa Viikkoa kaikille!
 
-Sari-
 

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Lyhdyt


Tänään ollut hieman pipi olo ja olen vain levähdellyt. Partyliten kynttilät ovat kivoja mutta osa hieman tyyriitä minun mielestäni. Tykkään kuitenkin mansikka/raparperi tuikuista sekä valkolumimarjatuikuista. Viime syksynä olen hankkinut kaksi erikokoista talolyhtyä paikallisesta kemppari/sisustusliikkestä. Kesän olivat pois näkysältä ja taas otin ne esiin. Säilytän näitä aika usein lattialla. Elävä liekki paras mutta turvallisuussyistä olen hankkinut niihin paristoilla toimivat kynttilät jotka syttyvät illalla klo 21 ja palavat viisi tuntia ja taas seuraavana iltana syttyvät. Rohkenin tänään kuitenkin laittaa niihin mulberry/vanilja -tuoksuiset lasikipossa olevat kynttilät ja niitä olen sitten tuijotellut :)


 
Mukavaa huomista torstaita kaikille!
 
-Sari-

tiistai 9. lokakuuta 2012

Suklaakarpalomuffinit


Heippa vaan kaikille!

Tänään pukkais taas leivonta-ohjetta, nimittäin uusimmassa Me Naiset -lehdessä oli herkullisen tuntuinen ohje joka täytyi tietenkin testata :)
Aamulla ennen töihin lähtöä tein muffinipohjat valmiiksi ja töistä tullessa täytin ja nautin! :)

Suklaakarpalomuffinit:
 
1 pkt karpalotuorejuustoa
1,5 dl sokeria
3 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kuivattuja karpaloita (itse käytin tuoreita)
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

Vaahdota karpalotuorejuusto ja sokeri. Lisää munat. Sekoita keskenään jauhot, karpalot, kaakaojauhe, leivinjauhe, vaniljasokeri sekä suola ja lisää taikinaan. Jaa taikina vuokinn ja paista 200 c 20-25 uunin keskitasolla.

Kuorrutus:
 
1 prk mascarpone tuorejuusto
1 dl kuivattuja karpaloita (käytin tuoreita)
sokeria maun mukaan
 
Sekoita aineet.

 
 

Iltakahvia ja hyvää seuraa!
 
Mukavaa huomista keskiviikkoa kaikille!
 
-Sari-

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tilda koruteline


Huomaa blogeissa että tietyt blogiaiheet ovat monilla yhtä aikaa esillä kuten esimerkiksi omppupuut/sadot koska ajankohtakin niille sopiva. Päivällä mietin aihetta tähän päivään ja koska sain ihanan uuden jutun yläkerran vessaan (siitä alempana), ajattelin aiheenkin olevan yläkerran veski painotteinen.
Hetkeä myöhemmin menen lukemaan ystäväni Jaanan `grey house` -blogia (suosittelen!) ja olin ymmälläni, Jaanalla oli sama aihe. Eihän kuitenkaan veskipostailu ole mitenkään nyt ajankohtainen :) Soitin Jaanalle ja kerroin tämän hauskan yhteensattuman. Mietin ensin siirtäväni oman postailun toiselle illalle mutta eihän se siitä mihinkään muutu ja tällä jutulla mennään täälläkin.

Netissä olen nähnyt tilda korutelineitä. Itse kun en ole ompeluhommista kiinnostunut, kysyin ystävältäni Johannalta josko hän tekisi minulle sellaisen. Johannan ollessa kiireinen, oli hän kertonut tämän toiveen äidilleen ja niin minä kävin tämän ihanuuden hakemassa tänään, kiitos Lea!



 
Käsiin on laitettu rautalankaa joten jaksaa pitää isommankin erän koruja käsissään. Huomioittehan miten ihanat timanttikorvikset, kaulakoru ja pitsibolero rouvalla on.

 
Ja täältä yläkerran veskistähän rouva paikkansa löysi. Rannekorut ovat näppärästi otettavissa ja esillä. Lattialla oleva matto on itseni trikookuteesta virkkaama ja myytävät käsityöt postauksessa oli näitä samantyyppisiä mutta hienompia jotka olivat äitini tekemiä. Marjapuuron värinen matto on enää myymättä, muut menivät heti. Äitini kyllä tarvittaessa tekee näitä lisääkin.
 
Yksi vakiojuttu veskissä, käsien kuorinta ja käsivoide. Eihän sitä koskaan muista antaa käsille hemmottelua jos tuotteet eivät ole näkysällä. Kuorinta sisältää ihanaa mantelinkuoriraetta ja hierotaan vaan käsiin ja huuhdellaan, ja kädet pehmenevät hetkessä.
 
Tällaisen kakkupalasaippuan olen saanut tuliaisena äidiltäni, ihana hieman erilainen kuin perinteiset palasaippuat.
 
 
Mutta hei, tämän illan tärkein, eli arvonnan voittaja. Suoritin arvonnan taas randomin arvontakoneella ja tiedättekö mitä? Nyt kannatti olla nopea, nimittäin arvonnan voittajaksi tuli....
 
....NRO 1!
 
Eli Riikka on tuotepalkinnon voittaja! Oletko viestillä yhteydessä niin sovimme tuotepalkinnon toimituksesta!  Ja kiitos vielä kaikille jotka otitte osaa arvontaan!
 
Mukavaa alkavaa lokakuun toista viikkoa!
 
-Sari-
 

perjantai 5. lokakuuta 2012

Bling blingiä! :)


Tänään vietelty vapaapäivää lasten kanssa kotoillen. Tuttava kävi lapsineen kylässä ja oli ihana nähdä ja lapset saivat leikkiä ja touhuta. Se sai hieman miettimään kuinka nykyään ollaan niin kiireisiä ettei ehditä edes kyläilemään ja vierailemaan toistemme luona. Ennen pikkulikkana muistan kuinka ajoimme viikonlopuksi sukuloimaan 100 km:n päähän, ja me muksut leikimme ja monesti vanhemmat istuivat iltaa ja pelasivat korttia :) Oi niitä aikoja! Eikö tällaista voisi viritellä nykyäänkin?

Kaupungilla lasten kanssa käyty ja teimme yhden ostoksen, tai paremminkin otimme "kotisovitukselle"(kuten meilläpäin yleensä sanotaan),  valaisimen.  Asumme sen verran pienellä paikkakunnalla että liki tunnemme/tiedämme toisemme ja niinpä tällainen onnistuu ilman että ostoksiaan vielä maksaakaan. Kyseessä on siis Virvatuli sarjan riippuva valaisin. Ajattelin tätä yläkertaan menevien portaitten ylle, jossa on vinokatto. Meillä on kyllä ledit laitettu itse portaisiin mutta yläpuoli tuntuu olevan joskus hieman pimeä. Tällainen lamppu kyseessä, mitä mieltä lienette??
Alunperin ajatuksena oli  kuitenkin tällainen samantyyppinen mutta kenties hieman pyöreämpi..

 
Bling blingiä taas teki mieli :)
 


 
 
 
Jos jostain sattuisi tulemaan vastaan jokin toinen vastaava,  muka parempi, tämä olisi myös sopiva lamppu yläkerran vessaan.

Valaisin postailu siis tänä iltana.

Kuitenkin tämän illan kruunaus oli ystävän luona pidetty oriflame -ilta. Tunnelma oli todella ihana ja leppoisa ja illasta jäi todella hyvä mieli!

Mukavaa Viikonloppua!

-Sari-

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Iloa Syksyyn:Arvonta!


Lupailin eilen taas  mukavaa arvontaa tänne blogiini ja mietinnässä oli jotain kaikille sopivaa hemmottelua. Kokosin siis yhteen ihania Oriflamen tuotteita, perusjuttuja jolle aina on käyttöä..

 
Ja tällaisia juttuja tulee sit pussin sisälle jollekin onnelliselle:
 
-Suihkugeeli
-Vartalovoide
-Saippua
-Jalkavoide
 
 


Tehdään taas niin että voitte jättää pienen tervehdyksen tai kommentin blogistani/toiveita jatkoa ajatellen ja loppuun nimimerkkisi että tiedän kohdistaa mahdollisen voiton oikealle nimimerkille. Aikaa tähän on loppuviikko ja arvonnan suoritan sunnuntai-iltana taas arpakoneella. Viralliseksi valvojaksi otan vaikka tyttäreni :)

On ollut mukava huomata että blogissani on kävijöitä, kiitos kaikille kurkkaajille! :)
Toivotan kaikille nimimerkin jättäneille arpaonnea!

-Sari-

tiistai 2. lokakuuta 2012

Syksyn tunnelmia


Todella pimeää, sataisi jo lunta! Töistä tullessani kaipasin kotona hieman hämärätunnelmaa ja sytyttelin kynttilöitä sinne tänne. Myös ulos kuistille vaikka kynttilä ei näy sieltä kenellekään mutta kun itse tiedän sen siellä palavan, sydäntä lämmittää :)

 
 
 
 
Siis tälläisiä hämärähommia tänä iltana!
 
Mukavaa loppuviikkoa!
 
-Sari-
 
Ps. Olisiko aika järjestää taas arvonta, joku onnekas voittaisi itsellensä taas jonkun hemmottelujutun syksyn pimeyteen. Viimeksi onnetar suosi Päiviä ja hän sai uuden tuoksun itsellensä.